Liisa-myrsky riepotteli Oravalaa
Liisan-päivän myrsky teki tuhoja Oravalassa Torstaina 19.11.2020 myllersi Oravalassa Liisan-päivän myrsky. Puita kaatui useita satoja ja sähkötkin olivat jonkin aikaa poikki.Oravalan koulun pihassa ollut noin 200-vuotias mänty kaatui koulun vanhan osan päälle. Mänty on nähnyt Oravalan elämää ja koulun oppilaita Lue lisää
Keskiviikkokerhon toiminta keskeytetty toistaiseksi korona-viruksen vuoksi
Korona-rajoitusten kiristyessä keskeytämme Keskiviikkokerhon toiminnan toistaiseksi. Näin toimimalla olemme osaltamme hillitsemässä tilanteen pahenemista. Emme kuitenkaan jätä keskinäistä yhteydenpitoa. Pidetään yhteyttä puhelimella, tekstiviesteillä ja muilla tavoin etänä. Tilanteen parantuessa toiminnasta ilmoitetaan tekstiviestillä ja näillä sivuilla.
Onkikilpailujen 2020 tulokset
Oravalan Osakaskunnan rantaongintakilpailut pidettiinla 25.7.2020 Torasjoella. Osa koviakin kalastajia pelästyiaamuista sadetta ja jäi saapumatta onkipaikalle,mutta 13 onkijaa mitteli paremmuudesta. Onkisää olikuitenkin hyvä, pilvinen ja 15 astetta lämmintä.Suurempia yllätyksiä ei tuloksiin tullut, mutta nuortensarjan hallintaa tulevat tavoittelemaan uudet onkijatTopi Taimela ja Lue lisää
Onkikilpailujen 2020 tulokset
Oravalan Osakaskunnan rantaongintakilpailut pidettiinla 25.7.2020 Torasjoella. Osa koviakin kalastajia pelästyiaamuista sadetta ja jäi saapumatta onkipaikalle, mutta 13 onkijaa mitteli paremmuudesta. Onkisää olikuitenkin hyvä, pilvinen ja 15 astetta lämmintä.Suurempia yllätyksiä ei tuloksiin tullut, mutta nuortensarjan hallintaa tulevat tavoittelemaan uudet onkijatTopi Taimela Lue lisää
Koronaviruksen takia Oravalassa saa kaupankäynti- ja muuta apua! Katso lisätiedot tästä linkistä.
Koronavirus on vaarallinen meille kaikille. Joukossamme onihmisiä, joille kauppa- tai apteekkikäynti ei ole suotavaa. Seuraavat henkilöt ovat lupautuneet auttamaan em. asioissa: Tapani Kemppi puh. 044 700 7000; kaupassakäynti omien menojenyhteydessä, tai muuten sopimuksen mukaan.Lauri Leskinen puh. 040 514 2847; kaupassakäynti Lue lisää
Oravalan Osakaskunnan pilkkikilpailujen tulokset
Orvalan Osakaskunnan pilkkikilpailut pidettiin Sompasella su 8.3.2020.Kilpailusää oli aurikoinen ja muutama aste lämmintä. Jäätilanne oli heikohko, jään paksuus vain noin 13 cm. Ammattilaisten tekemä kalastajan kalenteri piti paikkansa vain muutaman pilkkijän kohdalla.TuloksetNaiset1. Maria Penttinen 1014 g2. Sari Tommiska 665 g3. Lue lisää
Oravalan pilkkikilpailujen tulokset
Orvalan Osakaskunnan pilkkikilpailut pidettiin Sompasella su 8.3.2020.Kilpailusää oli aurikoinen ja muutama aste lämmintä. Jäätilanne oli heikohko, jään paksuus vain noin 13 cm. Ammattilaisten tekemä kalastajan kalenteri piti paikkansa vain muutaman pilkkijän kohdalla.TuloksetNaiset1. Maria Penttinen 1014 g 2. Sari Tommiska 665 Lue lisää
Oravalan tiedotuksia
Oravalassa toimii viisi yhdistystä: Kyläyhdistys, Martat, Metsästäjät, Osakaskunta ja Maamiesseura.Näiden toiminnasta ilmoitetaan tapahtumat osiossa.Sivuilla kerrotaan myös muista yhdistysten ja Oravalaa koskevista asioista.

