Oravalan tutustumismatka Eduskuntaan tehtiin 23.10.2018. Matkalaisia oli 34 Oravalasta ja vähän muualtakin.
Postitalossa ruokailun jälkeen siirryttiin Eduskuntatalolle vierailijoiden tarkkaan turvatarkastukseen. Sen jälkeen
eduskunnassa työskentelevä oravalalainen Jenny Hasu otti meidät vastaan. Eduskuntatalon omat oppaat
esittelivät meille talon asiantuntevasti. Sitten pääsimmekin Eduskuntatalon yleisölehterille, minne entinen
oravalalainen, työministeri Jari Lindström tuli kertomaan eduskunnan toiminnasta ja tavoista. Hän kertoi myös
kansanedustajan ja ministerin työstä. Jari Lindströmin asiantuntemus ja eduskuntatyöhön paneutuminen
tekivät meihin vaikutuksen.
Lehteriltä siirryimme ryhmätyöhuone Pykälään kahville ja Jenny Hasun leipomien joulutorttujen pariin.
Jari Lindström tuli vielä kahvittelemaan ja juttelemaan kanssamme ajankohtaisista asioista. Myös
kansanedustajat Tapani Tölli ja Antti Kaikkonen liittyivät seuraamme. Kahvituksen loputtua Ilkka Knihtilä
luovutti ministeri Jari Lindstömille ja Antti Kaikkoselle Paula Hasun kutomat villasukat. Vielä ennen kotimatkalle
lähtöä kuuntelimme lehterillä Eduskunnan istuntoa.
Jukka Häkämies toimi Puolakan linja-auton turvallisena ja Helsinginkin tiet tuntevana kuljettajana.

Toivotamme Jarille ja kumppaneille voimia vastuutuullisessa ja vaativassa työssään Eduskunnassa!
Kiitokset Jenny Hasulle ja Ilkka Knihtilälle matkan järjestämisestä!

Kategoriat: Kyläyhdistys